Someta Duuniin -tapahtuma huipensi hankkeen ja levitti hanketuloksia valtakunnalliseen käyttöön

Someta Duuniin -tapahtuma huipensi hankkeen ja levitti hanketuloksia valtakunnalliseen käyttöön

Blogi , Slider

Sometaduuniin-hankkeen toiminta huipentui keväällä kaikille hankkeen tuloksista kiinnostuneille järjestettyyn Someta Duuniin -tapahtumaan Slackissä 15.4.-3.5.2019. Tapahtuman ydin oli levittää tietoa sosiaalisen median hyödyntämisestä rekrytoitumisen apuna ja tarjota osallistujille tilaisuus verkostoitua eri alojen opiskelijoiden ja työnantajien kanssa Uudellamaalla, Pirkanmaalla sekä Lapin alueellaLisäksi tapahtuman kohdeyleisöä oli opetus- ja ohjausalan opiskelijat ja ammattilaiset. Kaiken kaikkiaan tapahtuman aikana Slackin alustalle liittyi mukaan huimat 263 henkilöä. 

Tapahtuman aikana Slackin kanavilla jaettiin hankkeessa tuotettuja opintokokonaisuuksia, materiaalia ja tietoa. Lisäksi järjestettiin myös paljon liveohjelmaa Zoomin ja Adobe Connectin kautta. Kaikkiaan 25:stä livetilaisuuksista osa myös tallennettiin, julkaistiin YouTubessa ja jaettiin Slackissä katseltaviksi jälkikäteen. 

 

Opiskelijat mukana monissa rooleissa 

Opiskelijoille ja työnhakijoille tapahtuma tarjosi muun muassa tietoa eri aloista ja tulevaisuuden rekrytointi- ja osaamistarpeista, sekä tietenkin avoimista työ- ja harjoittelupaikoista. Kynnys työnantajien kanssa verkostoitumiseen pyrittiin pitämään mahdollisimman matalalla molemmin puolin. Työnantajat olivat mukana rennolla mielellä ja postailivat monipuolisesti täkyjä tehdäkseen yrityksensä ja sen työntekijätarpeet näkyviksi kanavilla. 

Opiskelijoille suunnattua liveohjelmaa oli muun muassa Someta Duuniin –opintojen esittely sekä ”Näin teet e-portfolion” –koulutus. Nämä ovat katsottavissa myös jälkikäteen. 

Slackissä ja livetilaisuuksissa mukana olleiden opiskelijoiden ja työnhakijoiden lisäksi Someta Duuniin –tapahtuma toimi myös itsessään elävänä oppimisympäristönä. Laurean Hyvinkään kampuksen projektitiimillä oli merkittävä osuus tilaisuuden markkinoinnin toteuttamisessa ja suunnittelussa erityisesti Uudellamaalla. He saivat hankkeen ja tapahtuman kautta aitoa kokemusta tapahtumamarkkinoinnista ja virtuaalisen tapahtuman järjestämisestä. Tiimi oli erittäin aktiivinen markkinointitoimissaan ja tapahtuma huomioitiin Hyvinkään paikallislehdessä Aamupostissa saakka – useampaan otteeseen. 

 

Ohjaus– ja opetusalan toimijoille tarjottiin runsain mitoin liveohjelmaa 

Ohjaus- ja opetusalan toimijoille oli tapahtumassa varattu oma kanavansa, jossa muun jaettavan sisällön lisäksi oli runsas kattaus liveohjelmaa Zoomissa. Liveissä kuultiin monta mielenkiintoista puheenvuoroa, joissa käsiteltiin esimerkiksi sosiaalisen median hyödyntämistä osana uraohjausta, opiskelijoiden digitaitoja työnhaussa, työelämän murrosta sekä omaa ammatillista kehittymistä ohjaajana, ja kuultiinpa eräässä livessä myös opon uratarina. 

Osallistujilla oli tapahtuman tarjoaman sisällön lisäksi tilaisuus verkostoitua mukana olevien eri alojen yritysten, opiskelijoiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Samalla he saivat kokemusta uudenlaisesta ympäristöstä, jota he itse voivat hyödyntää osana omia ohjaustapahtumiaan ja kohtaamisiaan. Myös hankkeen tuloksena syntyneiden tulosten ja materiaalien jakaminen oli olennainen osa ohjaus- ja opetusalan toimijoille suunnattua sisältöä. Niitä he voivat hyödyntää suoraan omassa työssään. 

 

Yritysten edustajat pääsivät rekrytarpeidensa lisäksi esittelemään omaa toimintaansa 

Tärkeä osa yritysten edustajien viestintää olivat rekrytointitarpeiden lisäksi tietouden levittäminen edustamiensa yritysten toiminnasta. Mielikuva yrityksestä työnantajana vaikuttaa paljolti siihen, minkälaisia osaajia yritys houkuttelee. Tapahtuman aikana yrityksillä olikin hyvä tilaisuus luoda positiivista mielikuvaa ja houkutella opiskelijoita ja työnhakijoita juttusilleenMyös tilaisuus verkostoitua muiden yritysten edustajien, asiantuntijoiden ja korkeakoulutoimijoiden kanssa oli mahdollista. Yritysten edustajat pitivät keskustelujen pohjalta tapahtumakonseptia kehittämiskelpoisena.  

 

Hankkeen tuloksista tulossa julkaisu syksyllä 2019 

Someta Duuniin –tapahtuma sai paljon positiivista huomiota ja kiinnostuneita seuraajia eri puolilta Suomea. Myös YouTubessa julkaistut videot ovat saaneet mukavasti katselijoita. Näin hankkeen loppumetreillä koostaa Sometaduuniin-hankeväki parhaillaan omaa julkaisua, joka ilmestyy syksyllä 2019 verkkoon. Pysy siis ihmeessä kuulolla julkistuksen osalta seuraamalla hanketta Twitterissä @sometaduuniin ja Facebookissa. 

Suurkiitos vielä kaikille virtuaalisten kohtaamisen kanssa tavalla tai toisella tekemissä olleille opiskelijoille, työnhakijoille, työelämän kumppaneille ja korkeakoulutoimijoille, tilaisuudet eivät olisi onnistuneet ilman panostanne! 

 

Someta Duuniin -tapahtuman Zoomin tallenteiden YouTuben soittolistalle pääset tästä 

___________________________________________________________________

Someta Duuniin -tapahtuma 15.4.-3.5.2019 – esittelyvideo https://youtu.be/RiHhgOqhiq8 

Virtuaalinen ura- ja rekrytapahtuma Slackissä – mainos https://youtu.be/1e0HC-RJils 

Sometaduuniin-opintojen käyttö opettajana, ohjaajana tai opiskelijana. (Outi Kähkönen) https://youtu.be/TaLJFyxPR0M 

Näin teet e-portfolion -koulutus (Anna Nykänen) https://youtu.be/avaplVhZBnk 

Työnantajien ja opiskelijoiden virtuaalisten kohtaamisten toimintamallit – keskustelutilaisuus https://youtu.be/1sz-GjLtaJg 

SometaDuuniin Zoom – Minä, ohjaajuus ja some (Outi Rantanen & Janne Antikainen) https://youtu.be/KuNT9zrp7iw 

SometaDuuniin Zoom – Työelämän murros ja uraohjaus 24. 4.2019 (Leena Penttinen) https://youtu.be/kOA8P0Q4G_I 

SometaDuuniin Zoom – Rekrytointi opetusalalla (Jukka Sormunen 16.4.2019) https://youtu.be/q61f0iS6YQg 

SometaDuuniin Zoom – OhjausOte (Sara Peltola 23.4.2019) https://youtu.be/vwF-4svmr_0 

SometaDuuniin Zoom – Opiskelijoiden tavat tuoda omaa osaamistaan esiin (Vili Moisio 23.4.2019) https://youtu.be/mLODc6gIeCE 

SometaDuuniin Zoom – Koulupsykologi ja oppilashuolto somessa (Vilhelmiina Välimäki 24 4 2019) https://youtu.be/9yNjxznPDuo 

SometaDuuniin Zoom – Opon erilainen urapolku (Marja Lillstrang & Opossumi ry 16 4 2019) https://youtu.be/c7KWYyiTH50 

SometaDuuniin Zoom – Kohti Omannäköistä Ohjausuraa (Leena Ståhlberg) https://youtu.be/UvGcGktvm8Y 

SometaDuuniin Zoom – Korkeakoulutettujen digitaaliset urataidot ja työllistyminen Pia Sillanpää https://youtu.be/aGxTZGd1yYI