Sometaduuniin-hankkeessa Laurea-ammattikorkeakoulun erityistehtävä on portfoliokäytänteiden kehittäminen. Sanana portfolio nousee koulutuskentällä esille eri seminaareissa ja myös uutisissa toistuvasti. Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tarve ja työssäoppimisen näytöt ovat tarpeita, joista keskustelu kumpuaa.
Kuitenkin kyynisin toteaa, että portfoliosta on keskusteltu iät ja ajat. Miksi se otettaisiin käyttöön nyt, jos ei aiemminkaan, ja jos otetaan, olisiko aika uudistaa koko ajattelu ja antaa työvälineelle uusi nimi?
Pedagogin päännosto
Itselleni pikkupedagogina on aika selvää, että ammatillinen kasvu vie aikaa. Nyt yksitoista vuotta kasvatustieteen maisteriksi valmistumisen jälkeen huomaan, kuinka osaamista on salakavalasti kertynyt. Portfoliota itse kasatessani olen huomannut, että osittain osaamista ja varsinkin omia vahvuuksia ja arvomaailmaa on vaikea tunnistaa kuvaamisesta puhumattakaan. Jaksaako kukaan lukea monisanaista kuvaustani? Ja jos osaankin sanoittaa osaamistani, on näytön rakentaminen haastavaa! Mikä on paras työnäytteeni tästä osaamisesta? Riittääkö se yksin todistamaan osaamiseni monipuolisuutta?
Osaamisen tunnistaminen ja näytöt – miksi nostan esille nämä kaksi asiaa? Ohjatessamme opiskelijoita urapoluille olemme haasteen edessä: rekrytoitumista ajatellen opiskelijan tulisi osata kuvata oma osaamisensa realistisesti ja tunnistaa työnhakuun nähden oleellinen osaamisensa sekä missä yhteyksissä se on kehittynyt voidakseen osaamistaan perustella. Työhakemuksen ja CV:nhän tulisi aina olla suhteessa haettavaan tehtävään ja työpaikkaan. Missä määrin pedagogiset käytänteemme tukevat tämän taidon kehittymistä?
Osaamista kehitetään opettajan työnhallinnan ehdoilla
Oppilaitoksilla on takana pitkä traditio, jossa tehtävänannoille on ominaista, että osaaminen kuvataan opettajalle – määrämittaisena ja määrämuotoisena. Opiskelija palauttaa tentin tai raportin, joka tallennetaan koulun oppimisympäristöön kyseisen kurssin kansioon.
Osaaminen dokumentoituu pitkiin raportteihin ja ”katoaa” kuuden kuukauden säilytysajan jälkeen niin oppilaitoksen kuin opiskelijankin näkökulmasta. Tuotoksella ei ”tehdä” enää mitään. Osaaminen pirstoutuu ja sirpaloituu eikä opiskelijalle synny kuvaa kokonaisosaamisestaan.
Vai opiskelijan?
Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 2006. Olin valmistunut vajaa vuosi aiemmin yliopistolta ja työkaverin vinkistä – kiitos Lindalle – päädyin hakemaan paikkaa nykyiseltä työnantajaltani. Ilmoitus oli väljä, mikä antoi tilaa luovallekin argumentaatiolle, jonka pohjalta sain haastattelukutsun. Uskon vakaasti, että valintaani vaikutti työnäytekansioni, josta jätin yhden selvityksen haastattelijalle luettavaksi todentamaan viestinnällisiä ja tutkimuksellisia taitojani. Portfolio oli siis matkassa mukana muovikansion muodossa.
Maailma on kovasti muuttunut kymmenessä vuodessa. Nyt meidän opiskelijamme voivat koota työnsä sähköiseen portfolioon, josta he voivat koota kuhunkin tarkoitukseen soveltuvan kokonaisuuden valmistumisen jälkeenkin. Tai voisivat, jos tietäisivät mahdollisuudesta ja hyödystä ja osaisivat portfolion tehdä. Niin opettajilla kuin opiskelijoilla on vaikeuksia lämmetä portfoliolle. LinkedInhän tarjoaa saman, mutta verkostojen kera, väitetään.
Vaan ei se tarjoa. Palataan kirjoituksen alkuun. Pieneen pedagogiin. Koulujen ja opettajien traditioon, jota uskallan lähteä haastamaan. Mitä jos mullistaisimme ajattelumme ja tulisimme ulos oppimisympäristöjen kuplasta ja avaisimme samalla arviointikäytänteissä näkymän koulun ulkopuolelle? Jos laitetaankin opiskelijan osaaminen keskiöön ja tuetaan opiskelijan oman oppimisympäristön muotoutumista?
Portfoliosta on moneen: haastetaan opiskelija nimeämään ja kuvaamaan osaamistaan ja antamaan konkreettisia esimerkkejä siitä. Pyydetään perinteisten pitkien projektiraporttien ohella video- tai blogimuotoisia kuvauksia ja valokuvia. Kannustetaan osaamisen kehittymisen tai merkittävien tietolähteiden merkityksen pohdintaan omassa osaamisen kehittymisessä ja kehotetaan pyytämään palautetta kanssakulkijoilta tai työn hyödyntäjiltä. Rohkaistaan opiskelijaa käyttämään luovuuttaan oppimisen tai kehitystyön tuloksien kiteyttämiseen.
Mahdollisuus uudenlaiseen arviointiin ja ohjaukseen
Portfolioon syntyisi näin palasia, joiden perusteella sekä osaamisen kehittämisen ohjaus niin opintojakson sisällä kuin laajemmin opintojen aikana sekä arviointi voitaisiin tehdä. Palasia, joita opiskelija voi käyttää jatkossa työnhaussa. Samalla arviointikriteeritkin voitaisiin muuttaa kokonaisvaltaisemmaksi ja osaamistavoitteisiin aidosti liittyväksi, kun yksi teos tai tehtävä ei enää ole osaamisen viitekehys.
Jos vaadimme kokonaisosaamisen kuvaamista, pääsemme arvioimaan myös työllistymisen kannalta tärkeiden yleisten työelämätaitojen kehittymistä osana tutkintoa ja sitä kautta arvioimaan tutkintojen tai niiden toteutusmuotojen työelämärelevanssia. Mikä muutenkaan voi olla koulutuksessa arvokkaampaa kuin osaamisen ohjaus? Miksi emme siis ravistaisi traditioita? Uutta nimeä portfoliolle en kuitenkaan antaisi.
Kirjoittaja Anna Nykänen toimii Sometaduuniin-hankkeen projektikoordinaattorina Laureassa kehittäen tämän ohella Laurean koulutusprosessia ja uraohjausta sekä kooten ehtiessään omaa näyteportfoliotaan.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.