Uudistuneet työmarkkinat vaativat eritoten sopeutumista ja resilienssiä jatkuvan muutoksen kourissa, totesi Pauli Aalto-Setälä, Turun yliopiston työelämäprofessori, esityksessään, jota olin seuraamassa Turun yliopistolla uraohjaajien Elopäivillä 17.8.2018. Setälän mukaan varsinkin digitaalinen murros tuo työurille muutoksia, joihin emme osaa varautua teknologian huikean kehittymisvauhdin takia. Teemme parhaamme pysyäksemme mukana, vaikka emme oikein tiedä, mihin olemme menossa.
Jäin miettimään asiaa omalta kohdaltani; noin 20-vuotisen urani aikana on olennaista ollut oikeastaan vain jatkuva muutos ja sen vaatima jatkuva oppiminen sekä oman osaamiseni kehittäminen. Teemme työtä erilaisilla välineillä ja eri sisällöillä kuin 20 vuotta sitten – ja hakeudumme myös uramarkkinoille eri tavoin, kuin ennen vuosituhannen vaihdetta. Kuka meistä enää odottaa sunnuntain Helsingin Sanomia, kuin kuuta nousevaa, koska juuri sunnuntain Hesari kertoo avoimista työpaikoista ja työmarkkinoista meille? Tai kuka meistä hakee töihin niin, että kirjoittaa CV:n, printtaa 40 identtistä kappaletta ja juoksee niitä eri yrityksiin siinä toivossa, että joku esimies joskus kävisi sillä ihan fyysisellä postilaatikollaan hakemassa postinsa, löytäisi CV:mme ja tekisi sen perusteella työtarjouksen? Epäilen ettei kukaan.
Työpaikkoja seurataan eri välinein ja niitä haetaan eri keinoin kuin aiemmin. Kaivamme työnantajan tarpeita esiin ja teemme itsemme tarpeellisiksi ja sitä kautta tarjoamme itseämme työntekijöiksi. Emme myöskään välttämättä tee kaikkea työtä perinteisellä tavalla jollekin yritykselle johonkin aikaan ja paikkaan sidotusti. Yrittäjyyden ja työntekijyyden raja on hämärtynyt. Yritysten puolelta tietotekniikka on mahdollistanut erilaisten massojen käsittelyn vaikkapa työhakijoiden suhteen sähköisissä hakukanavissa. Filtteröinneillä, hakusanoilla ja erilaisilla algoritmeillä kandidaatteja voi nousta esiin – tai toisaalta välineistön kanssa kamppailevia, hyviäkin työnhakijoita voi hautautua bittitaivaan syövereihin. Työnhausta on tullut digitaalisen itsemarkkinoinnin pelikenttä.
Mietin, mikä voisi olla tässä informaatio- ja muutostulvassa olennaista itselleni ja totesin, että pelikentän reunaehtojen ymmärtäminen – siis digitalisoituvan ympäristöni jonkinmoinen hahmottaminen – auttaa minua eteenpäin. Työmarkkinoilla minun pitää myös sisäistää se, että oma roolini on ehkä aikaisempaakin aktiivisempi työnhakijana, koska minun on navigoitava digitaalisessa viidakossa ja etsittävä paikkoja, joihin voisin tehdä itseni tarpeelliseksi. Minun täytyy myös paikkoja hakiessani konkreettisesti ymmärtää välineitä, joilla haen työtä tai uusia rooleja ja minun täytyy ymmärtää hakuvälineiden lainalaisuuksia sekä vaikkapa sitä, miten hakukoneet toimivat. Tämän lisäksi minun täytyy osata tuoda itseäni esiin mahdollisimman edullisessa valossa näiden lainalaisuuksien alla kulloisillakin välineillä ja niiden rajoitteiden sitomana. Ja sitten pitäisi vielä tietenkin jotenkin erottautua. Brändinhallinta-myynti-markkinointi-viestintä-projektinhallinta-digi-substanssiammattilainen?
Kyllä. Tuli hiki.
__________________________________
Kirjoittaja, Tiina Nilsson, on työelämäpalveluiden suunnittelijana TAMKissa ja toimii Sometaduuniin hankkeessa työelämän ja viestinnän asiantuntijana.
Jos haluat vinkkejä erottautumiseen ja digitaaliseen ”läsnäoloon” sekä itsesi markkinoimiseen verkossa, mielenkiintoista ja mielekästä materiaalia asian tiimoilta tarjoaa Sometaduuniin-hankkeen MOOC-alustalla toimivat opinnot, joista ensimmäinen opintomoduuli, ”3. Minäkö brändi” on jo avoinna: https://sometaduuniin.fi/koulutuspaketit/minako_brandi/. Loput moduuleista tulevat saataville syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana.
