Blogi

Sisältää – Innehåller

  Nykyään työnhakijoita kehotetaan lähes poikkeuksetta olemaan aktiivisia sosiaalisessa mediassa.  Pitää osallistua keskusteluun, tuottaa sisältöä, verkostoitua ja twiitata. Ei ole kuitenkaan samantekevää, että mitä sosiaalisessa mediassa häsläät. Candy crushin ennätyspisteet,
Posted on 15 kesäkuun, 2017

Virtuaalisten kohtaamisten ideakilpailun voittoon Taikuri-palvelukonseptilla

Sometaduuniin –hankkeen ideakilpailussa haettiin konsepteja työtä hakevien opiskelijoiden ja työnantajien virtuaalisiin kohtaamisiin. Voittajaksi valikoitui Anita Muhosen ja Jarkko Hägglundin työ.   TEKOÄLYÄ KEHITTÄMÄLLÄ SOVELTUVIMMAT TEKIJÄT ESILLE Voittajatyössä ideoinnin lähtökohtana oli
Posted on 13 kesäkuun, 2017

Vielä ehdit osallistua ideakilpailuun! Kilpailuaika päättyy 21.5.

  Someta Duuniin -hankkeessa kehitämme virtuaalisia kohtaamisia työnantajan ja työntekijän välillä. Tavoitteena on järjestää vielä tänä keväänä ensimmäinen pilotti, jossa työnantaja tapaa työnhakijan virtuaalisessa työhaastattelussa. Syksyllä tavoitteena on edelleen kehittää
Posted on 19 toukokuun, 2017

Voinko sulkea oven somelta?

Tuntuuko välillä siltä, että olisi rentouttavaa laittaa puhelimet ja tabletit nurkkaan ja vetäytyä kokonaan somettomaan todellisuuteen odottelemaan lämpeneviä kesäpäiviä? Samalla kun pohdit päätöstäsi, niin verkossa tapahtuu. 60:n sekunnin aikana LinkedInissä
Posted on 18 toukokuun, 2017

Työnhaku 2.0

Oletko kanssani samaa mieltä, jos väitän, ettei internet lisää työllisyyttä? Äkkiseltäänhän voisi ajatella, internetin lisäävän mahdollisuuksia päästä työhön kiinni. Näin ei kuitenkaan Czernichin (2009) mukaan ole. Hän on tutkinut miten
Posted on 19 huhtikuun, 2017

Virtuaalisten kohtaamisten kilpailu starttasi infoa jakamalla

Virtuaalisten kohtaamisten ideakilpailun käynnistämiseksi pidettiin kaksi infotilaisuutta. Tilaisuudessa käytiin läpi kilpailun tavoitteita. Tutustuthan dioihin, jos olet ideoitasi kehittämässä. Osallistujilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Vastasimme muutamiin kysymyksiin, jotka voivat auttaa orientoitumisessa
Posted on 12 huhtikuun, 2017

Identiteettipeli ja kokemusmarkkinat

  Minä olen Lauri ja sinä olet sinä. Olemmeko me tavanneet joskus? Vaikutat kovin tutulta. Oletko Pasin tai Jarin kavereita? Saattaahan tietysti olla että olen törmännyt sinuun jossakin sosiaalisen median
Posted on 27 maaliskuun, 2017

SOME pähkinänkuoressa

Sinä joka nyt luet tätä kirjoitusta, olet todennäköisimmin päätynyt tänne Facebookissa jaetun linkin kautta. Ja vaikka oma polkusi tämän kirjoituksen äärelle ei kulkisi Facebookin kautta, olet viimeistään tässä vaiheessa osallisena
Posted on 7 maaliskuun, 2017